keskiviikko 18. lokakuuta 2017

YLÄKERRAN LÄPILEIKKAUS

CLT-elementit ovat Suomessa vielä vähän käytetty rakennusmateriaali, mutta varmasti tulee lisääntymään. Materiaalina clt on erittäin kaunis ja pintavalmis, hiomista ja lakkausta lukuunottamatta. Hirsitaloihin verattuna clt tulee elementteinä, kun hirsitaloissa hirret nostetaan paikalleen yksi kerrallaan. Eli asennus on nopeampaa. Kyseessä on kuitenkin molemmissa massiivipuu.

Me lähdimme aluksi suunnittelemaan kotiamme kokonaan clt:stä rakennetuksi, mutta meitä arvellutti clt elementtien kova hinta. 😬  Saimme kuitenkin Crosslamilta (clt elementtitehdas) erittäin hyvää palvelua ja hinnatkaan eivät olleet niin pahoja kuin oletimme. Ajattelimme, että olisihan sitä voinut sittenkin kasata koko runko clt:stä, mutta olemme kyllä innoissamme kiven ja puun yhdistelmästä. 😊 Alakerta kun on muurattu Lammin lämpöharkoista.

Laitan tässä kuvien kera kertomusta siitä, miten yläkertamme on rakentunut kerros kerrokselta.

Clt asennettuna

Kauniissa clt seinässä riittää korkeutta

Clt elementtien jälkeen asennettiin teräselementit, jotka toimivat "koolauksena" tuulensuojalevyjä varten. Tuulensuojalevyt ovat näytteilleasettajamme Huntonin toimittamia. Clt:n ja tuulensuojalevyn väliin puhalletaan puukuitueristettä, joka on myöskin Huntonin. Teräselementit ja tuulensuojalevyt muodostavat koteloita, joissa puukuitueriste saadaan pysymään.

Kuvassa teräsprofiilit asennettuina

Tuulensuojalevyt kiinnitetty teräselementtien päälle ja näin muodostuvat kotelot puukuitueristeelle

Seuraavaksi tuulensuojalevyjen päälle tulee puusta tehty "koolaus", itse kutsun sitä rimotukseksi 😁
Rimotuksen päälle asennetaan ulkopinta kattotiilistä.

Urakoitsija on tehnyt hienoa jälkeä, koolaus on todella hyvin linjassa.

Ensimmäiset tiilet laitettu paikalle.

Tässä näkyy rakennetta sivusta.

Olemme valinneet kotimme yläkerran ulkopinnan materiaaliksi Bendersin valikoimasta Carisma-kattotiilen. Saimme hyvää palvelua Bendersiltä ja he halusivat tehdä yhteistyötä kanssamme. Tiili on tasainen ja soveltuu hyvin myös pystypinnalle asennetuksi. Mutta miksi ihmeessä kattotiiltä?? Halusimme mahdollisimman huoltovapaan ulkopinnan, jota ei todellakaan tarvitsisi maalata parin vuoden välein. Haluan käyttää aikaani johonkin muuhun kuin maalailuun kesäisin 😅 Mutta bonuksena onhan se ihan älyttömän kaunis, tuo tumma tiilipinta 😍

Kaunein "tiilijiiri" mitä olen koskaan nähnyt.

Etupuoli on melkein valmis.

Yläkerran tiiliseinä on näyttävä.
Kuten tekstistä ja kerronnasta näkyy, en ole siis rakennusalan ammattilainen 😂, mutta toivottavasti ymmärsit sen mitä halusitkin. Kysyä saa nyt tai myöhemmin, mikäli jokin jäi ihmetyttämään. En kuitenkaan lupaa osaavani vastata 😂. Vastaukset ovat luultavasti rimotus-ulkopinta-koolaus linjaa 😂 





2 kommenttia:

  1. Hei, mielenkiintoinen projekti teillä! Osaatko sanoa, mistä nuo teräsprofiilit tulivat? Kuuluvatko ne Huntonin kokonaisuuteen?

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Kiitos mielenkiinnosta ja blogin lukemisesta! Nämä teräsprofiilit ovat Aulis Lundenilta. Arkkitehtimme oli löytänyt tämän tekniikan ja suunnitellut talomme eristyksen näin. Eivät suoranaisesti liity Huntonin kokonaisuuteen. Teräsprofiilit on kiinnitetty suoraan CLT elementtiin ja toimii "koolauksena" puhallettavalle puukuitueristeelle. Olen ymmärtänyt, että tämän koolauksen voi tehdä halutessaan muustakin materiaalista, vaikka puusta. Meidän ajatuksemme oli, että valmiit teräsprofiilit nopeuttavat ja yksinkertaistavat koolauksen tekemistä.

    VastaaPoista