perjantai 31. maaliskuuta 2017

ANTAA AURINGON SULATTAA

Kevättalvella(kin) on mahdollista löytää aivan mahtavia ulkoilupaikkoja Porista. Tässä kuvia meidän ulkoilupäivästämme Reposaaren Linnakepuiston viereisellä rannalla. Oli ihanaa päästä näin komeassa auringonpaisteessa tunnustelemaan merituulta ja nollaamaan ajatukset. Suosittelen muillekin!





Tiesithän, että Reposaaressa on ollut vuoden 2008 loma-asuntomessut!
10 vuotta myöhemmin Pori saa jälleen kunnian isännöidä asuntomessuja. Olemme siis innoissamme siitä, että olemme mukana toteuttamassa vuoden 2018 messukesää.

PIENI PALA ONNEA

Syyskuussa 2016 postin mukana tuli odotettu tiedote ✌ JES!
Olimme onnistuneet varaamaan ensimmäiseksi toiveeksi asettamamme tontin!

Tästä siis alkaisi vajaan 2 vuoden urakka unelmien kodin rakentamiseksi.

Porin seudun suurin paikallislehti, Satakunnan Kansa, oli myös kiinnostunut messualueelle rakentamisesta. Aloitimme heidän kanssaan yhteistyön ja kesäkuussa 2016 ilmestyi ensimmäinen lehtiartikkeli, syyskuussa 2016 (tontin varmistuttua) ilmestyi toinen artikkeli.

Ensimmäinen lehtiartikkeli
Toinen lehtiartikkeli

Seuraavaa siis odotellessa ☺


torstai 30. maaliskuuta 2017

UNELMISTA KOTI

Kesä 2016 ei juurikaan ollut kuuma, mutta me olimme kuin tulisilla hiilillä. Päädyimme hakemaan asuntomessualueelta uudelle kodillemme tonttia, vertailimme talotehtaita, piirsimme luonnoksia, haimme ideoita ja paljon muuta mitä nyt talon rakentamisen alkusuunnitteluun kuuluu.

Halusimme rakentaa yksilöllisen ja kauniin massiivipuisen kodin, jonka suunnittelun lähtökohtana on arkielämän sujuminen perheemme elämänvaiheissa. Päädyimme siis ottamaan yhteyttä tuttuun arkkitehtiin, joka lähti onneksemme suunnittelemaan kotiamme.


Ja sitten olimmekin jo hetkessä aivan rakastuneita uuden kotimme piirustuksiin!

Hakemusvaiheen luonnos /Arkkitehtitoimisto Hiltunen & Raiski

Hakemusvaiheen luonnos /Arkkitehtitoimisto Hiltunen & Raiski