torstai 12. huhtikuuta 2018

JULKISIVU "HUOLETON"

Olemme valinneet Talo Haltiattaren ulkoverhoukseksi Bendersin Carisma kattotiiltä, lehtikuusipaneelia sekä Stenin julkisivulevyt. Kaikki nämä valinnat eivät ole lähtöisin pelkästä tyylikkäästä ulkonäöstä vaan taustalla on jotain aivan muuta.


Bendersin Carisma kattotiili on malliltaan suora ja soveltuu hyvin seinään kiinnitettäväksi ja lopputulos on tasainen. Carisma on valmistettu hiekasta, sementistä, vedestä ja rautaoksidista, jotka ovat kaikki luonnon omia tuotteita. Joten kyseessä on ekologinen tuote. Meille kuitenkin suurimpana syynä on ollut sen huoltovapaus. Tiili antaa kauniin ja moneksi vuodeksi huoltovapaan pinnan.

Carisma ja lehtikuusi ne yhteen soppii.. 


Carisman rinnalle olemme valinneet puupaneloinnin, pehmentämään tummaa tiiltä. Puulajikkeeksi valikoitui lehtikuusi. Pitkään mietimme eri vaihtoehtoja lämpökäsitellystä paneelista aina valmiiksi maalattuihin. Meille kuitenkin tärkeimmäksi kriteeriksi nousi tuo samainen huoltovapaus. Lehtikuusi on ominaisuuksiltaan lahonkestävä ilman minkäänlaista pintakäsittelyä. Koska kyseessä on puuta, ilman käsittelyaineita, on myös lehtikuusi ekologinen valinta. Toki lehtikuusi tulee harmaantumaan ajan saatossa, mutta toivomme että lopputulos on kuitenkin luonnollisen kaunis.


Sisäänkäyntien kattoon tulee Stenin julkisivulevyä


Stenin julkisivulevyt tulevat näkyville lehtikuusen ja Carisma- tiilen pintojen vaihtuessa. Suurempana alueena julkisivulevyt näkyvät sisäänkäyntien katoissa, oleskeluparvekkeen alapuolella sekä keittiön erkkerin alapuolella. Parhaimman käsityksen saa varmasti vierailemalla messuilla kesällä, kun pääsee näkemään Talo Haltiattaren kokonaisuutena. Stenin valinnassa tärkeänä oli arkkitehdin visio julkisivulevyn käytöstä sekä Stenin lupaama 40 vuoden takuu, jopa dokumentoitu 60 vuoden käyttöikä. Pitkä käyttöikä ja vähäinen resurssien käyttö ylläpitoon säästävät myös ympäristöä.



keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

LEHTIJUTTUJA JA PÄIVÄKIRJAA

Viimeisen parin kuukauden aikana Talo Haltiatar on ollut esillä useammassa lehdessä 👌. Satakunnan Kansa on seurannut rakennusprojektiamme jo pidempään. Uusin lehtijuttu julkaistiin 10.2. ja hienon jutun oli JukkaPekka Varjonen tehnyt ja kivat kuvat oli ottanut Kari Mankonen 😊. Kuvissa on myös oma rakas isäni, joka on auttanut meitä rakentamisessa todella paljon. Ja tietenkin meidän pienemmille lapsille hän on ihan Ykkönen 😁.

Matkalla maaliin, vanhin ja nuorin rakkaamme kuvissa.



Viime vuoden puolella saimme aivan mahtavia uutisia, sillä olemme saaneet yhteistyökumppaniksemme Otavamedian. Tämä on tuonut meidän tiimillemme hienon mahdollisuuden kokoa uusia asioita, kuten messupäiväkirjan kirjoittamisen Deko-lehteen. Me olemme naisissa ottaneet ylpeydellä tehtävän vastaan ja naisilla tarkoitan minua ja sisustussuunnitelijaamme Paula Hellbergiä 🙋🙋. Tämä messupäiväkirja ilmestyy 2 x kuukaudessa, sähköisenä pääsee lukemaan kaikki päivitykset.

Ensimmäinen messupäiväkirja

Sokerina pohjalla ja ihan mahtavimpana juttuna on se, että Talo Haltiatar on TM Rakennusmaailman nimikkokohde. TM Rakennusmaailma tulee seuraamaan lehtijuttujen ja somen välityksellä projektiamme aina messujen avautumiseen asti 👌.

Mahtavat kuvat löytyvät hienon jutun kera TM Rakennusmaailmasta

Olemme siis erittäin otettuja tästä kunniasta. Tässä välissä saamme kuitenkin vielä ahertaa ja pakertaa, jotta asuntomessujen auetessa heinäkuussa, kaikki on kohdillaan 😅.

lauantai 10. helmikuuta 2018

IKKUNA YLÖS TAIVAISIIN

Blogissa olen tuonut esille runko- ja pintamateriaaleja, mutta ikkunoista ja ovista en ole vielä kertonut mitään 😅. Ikkunat ja ovet ovat kuitenkin yhtä lailla tärkeä osa runkoa ja sen eristävyyttä kuin kaikki muutkin valintamme.

Kävimme vierailulla, joka vuosi järjestettävissä, Porin rakennus- ja vapaa-ajan messuilla. Siellä tutustuimme laadukkaaseen ja kotimaiseen ikkunavalmistajaan Skaalaan. Vaikutuimme siellä heidän tuotteistaan ja palvelusta. Alusta asti oli selvää, että halusimme Talo Haltiattareen kaikkien ikkunoiden lasit samaan ulkoreunaan eli niin, että lasien väliin ei jää tuuletusrakoa. Mielestämme ikkunat ovat näin kaikkien tyylikkäimmät. Erityisen tyytyväisiä olemme myös siihen, että kaikki ikkunat ovat huurtumattomia energiaikkunoita. Tässä pääsemmekin käyttömukavuuden puolelle, näemme ikkunoista ulos, mutta kylmyys jää ulkopuolelle.

Ennen asennusta, musta ulkokarmi näkyvissä. 

Pakkaukset valmiina avattavaksi


Ikkunoita ja ovia valitessa budjetti näyttelee isoa osaa. Näin on myös meillekin ja olimme tietenkin tyytyväisiä siitä, että laadukkaiden tuotteiden lisäksi Skaala pystyi vastaamaan hintavertailuun.

Musta karmi sopii hyvin lehtikuusipaneloinnin kanssa.

Ikkuna taivaisiin 💫 Talo Haltiattaren ainoa todella korkea ikkuna.

Ikkunat asennettiin lattian tasolle.

Isoa ikkunapintaa 👌.


Istuimme monta tuntia Skaalan asiantuntijoiden kanssa suunnittelemassa ja miettimässä ikkunoiden värimaailmaa, lopullista kokoa, avattavuutta, asennusta ym. Arkkitehtimme Marko Raiski oli onneksemme suunnitellut tarkasti ikkunoiden koot, mutta kalkkiviivoilla tuli pieniä muutoksia, jotta käytännöllisyys ja esteettisyys säilyisi.

Keittiön panoraamaikkuna ja ovi pervekkeelle.

Olohuoneen isoa ikkunaa, mutta vielä pestävissä 😅

Saunarakennuksessa on myös ihanan isoa ikkunapintaa.


Tuloksena on mielestämme onnistunut ja kaunis kokonaisuus. Sisäpuolella päärakennuksen kaikki ikkunakarmit ovat kaunista tammea ja ulkopuolella väriksi valikoitui musta. Ulko-ovet ovat myös tammisia sisäpuolelta ja ulkoa mustan puun väriset.

Etuoven tammipintaa.

Etuovi on kaunis myös mustana.

Myös kahvat ovat kauniisti muotoiltu.

Tammipintaa näkyvissä ikkunoiden sisäkarmissa.

Lopputulos on tiedossa vasta silloin, kun saamme kaikki pinnat valmiiksi. Tällä hetkellä voin kuitenkin helpottuneena arvioida, että lopputulos on varmasti lähellä tavoitettamme. Meidän oloistamme ja näköistämme kotia.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

MESSUVUOSI ALKAKOON!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Viimeisestä blogikirjoituksesta onkin vierähtänyt jo tovi 😳.
Saimme viettää joululomaa ja vaihtaa vuotta, vaikka messurakentajilla loman pitäminen on aina suhteellista. Ainahan ne rakentamiseen liittyvät asiat pyörii mielessä, vaikka kädet savessa ei olisikaan  😂. Myös rakennustyömaa hiljeni joulun viettoon ja urakoitsijamme saivat pitää lomaa pitkästä aikaa. Viime vuoden huhtikuun jälkeen heillä ei ole, muutamaan yksittäistä vapaapäivää lukuunottamatta, ollut lomia. Se kertoo myös projektimme massiivisuudesta. Meillä hermoja tietenkin kiristää aikataulutus, messuille pitää olla valmista 😬. Toisaalta sittenhän kotimme on valmis, kun sinne pääsemme muuttamaan. Kaikki on siis edelleenkin suhteellista.

Talo Haltiattaren ulkotyöt ovat vauhdissa. Tällä hetkellä alakerran kivipinta saa lehtikuusilaudoituksen.





Sisäpuolella on hiottu lattioita ja siivottu tavaroita alta pois. Sisätyöt pääsevät varmasti muutaman viikon päästä vauhtiin. Olemme tietenkin sillä välin tilanneet laattoja, lattiamateriaaleja, wc-kalusteita, keittiön ja muut kiintokalusteet, suunnitelleet sisustusta Paulan kanssa, suunnitelleet yhteistyötä mielenkiintoisten tahojen kanssa, ym.
Näistä valinnoista ja tuosta jännittävästä yhteistyöstä tulee sitten hieman myöhemmin lisää juttua 😉.

Alakertaa siivouksen jäljiltä

Yläkerran hiottua lattiapintaa

Paljon ihanaa puuta yläkerrassa

Ensimmäinen sisustushankinta on CLT-elementistä tehty kynttelikkö. Olemme neuvotelleet tämän kynttelikön valmistaneen Karupuun puutyön kanssa yhteistyöstä messuille. Yritys valmistaa, ensimmäisenä puusepänverstaana Suomessa, CLT:stä huonekaluja ja kauniita tavaroita. 



Talvella, kuten myös kesälläkin 😉, Porista löytyy erittäin kaunista luontoa ja maisemia. Seuraavassa on fiiliksiä ja talven taikaa messualueesta, kuvattuna joen toiselta puolen. Tiedossa on siis tiivis, mutta erittäin upea uusi asuinalue.





Näihin tunnelmiin💙!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

YLÄKERRAN LÄPILEIKKAUS

CLT-elementit ovat Suomessa vielä vähän käytetty rakennusmateriaali, mutta varmasti tulee lisääntymään. Materiaalina clt on erittäin kaunis ja pintavalmis, hiomista ja lakkausta lukuunottamatta. Hirsitaloihin verattuna clt tulee elementteinä, kun hirsitaloissa hirret nostetaan paikalleen yksi kerrallaan. Eli asennus on nopeampaa. Kyseessä on kuitenkin molemmissa massiivipuu.

Me lähdimme aluksi suunnittelemaan kotiamme kokonaan clt:stä rakennetuksi, mutta meitä arvellutti clt elementtien kova hinta. 😬  Saimme kuitenkin Crosslamilta (clt elementtitehdas) erittäin hyvää palvelua ja hinnatkaan eivät olleet niin pahoja kuin oletimme. Ajattelimme, että olisihan sitä voinut sittenkin kasata koko runko clt:stä, mutta olemme kyllä innoissamme kiven ja puun yhdistelmästä. 😊 Alakerta kun on muurattu Lammin lämpöharkoista.

Laitan tässä kuvien kera kertomusta siitä, miten yläkertamme on rakentunut kerros kerrokselta.

Clt asennettuna

Kauniissa clt seinässä riittää korkeutta

Clt elementtien jälkeen asennettiin teräselementit, jotka toimivat "koolauksena" tuulensuojalevyjä varten. Tuulensuojalevyt ovat näytteilleasettajamme Huntonin toimittamia. Clt:n ja tuulensuojalevyn väliin puhalletaan puukuitueristettä, joka on myöskin Huntonin. Teräselementit ja tuulensuojalevyt muodostavat koteloita, joissa puukuitueriste saadaan pysymään.

Kuvassa teräsprofiilit asennettuina

Tuulensuojalevyt kiinnitetty teräselementtien päälle ja näin muodostuvat kotelot puukuitueristeelle

Seuraavaksi tuulensuojalevyjen päälle tulee puusta tehty "koolaus", itse kutsun sitä rimotukseksi 😁
Rimotuksen päälle asennetaan ulkopinta kattotiilistä.

Urakoitsija on tehnyt hienoa jälkeä, koolaus on todella hyvin linjassa.

Ensimmäiset tiilet laitettu paikalle.

Tässä näkyy rakennetta sivusta.

Olemme valinneet kotimme yläkerran ulkopinnan materiaaliksi Bendersin valikoimasta Carisma-kattotiilen. Saimme hyvää palvelua Bendersiltä ja he halusivat tehdä yhteistyötä kanssamme. Tiili on tasainen ja soveltuu hyvin myös pystypinnalle asennetuksi. Mutta miksi ihmeessä kattotiiltä?? Halusimme mahdollisimman huoltovapaan ulkopinnan, jota ei todellakaan tarvitsisi maalata parin vuoden välein. Haluan käyttää aikaani johonkin muuhun kuin maalailuun kesäisin 😅 Mutta bonuksena onhan se ihan älyttömän kaunis, tuo tumma tiilipinta 😍

Kaunein "tiilijiiri" mitä olen koskaan nähnyt.

Etupuoli on melkein valmis.

Yläkerran tiiliseinä on näyttävä.
Kuten tekstistä ja kerronnasta näkyy, en ole siis rakennusalan ammattilainen 😂, mutta toivottavasti ymmärsit sen mitä halusitkin. Kysyä saa nyt tai myöhemmin, mikäli jokin jäi ihmetyttämään. En kuitenkaan lupaa osaavani vastata 😂. Vastaukset ovat luultavasti rimotus-ulkopinta-koolaus linjaa 😂 





PARISUHDETERAPIAA

Niinpä... Oman kodin rakentamista voisi myös kutsua parisuhdeterapiaksi 😅. Siinä tulee ratkottua monta erimielisyyttä, keskusteltua päätöksistä, vihastumaan tai ihastumaan toisen ajatuksiin ja ideoihin. Kaiken kaikkiaan rakennusvaiheessa punnitaan parin tietämys ja luottamus toisista. Ja rakennusprojektin jälkeen voidaan olla yhdessä vahvempia jos päätetään saman katon alla asustella.

Satakunnan Kansa kävi tekemässä seuraavan lehtijutun, joka julkaistiin 23.9.17. Hekin olivat kiinnostuneita rakennusprojektin ohella siitä, miten parisuhde voi selvitä tälläisestä tulikokeesta. 😊


Etusivulla oli kiva kuva meistä, vielä ainakin parisuhde toimii 😍

Pidempi juttu löytyi muutaman sivun takaa
Taas oli mukava tehdä yhteistyötä Satakunnan Kansan toimittajan Jukkapekka Varjosen ja valokuvaajan Hanna Laasasen kanssa!



torstai 5. lokakuuta 2017

MEDIAPÄIVÄN SADETTA

Messualueelle oli järjestetty 3.10.2017 ensimmäinen medialle suunnattu ennakkoretki. Keli ei ollut kummoinenkaan, lähinnä satoi vettä kaatamalla. Tunnelma oli siitä huolimatta lämmin ja pääsimme esittelemään Talo Haltiatarta usealle median edustajalle. Oli kyllä jännittävää ja antoisaa!! 😅

Kiitos kaikille ja erityisesti teille, jotka kävitte meitä tapaamassa!! 🙏


Oli hienoa esitellä kohdettamme suurelle joukolle median edustajia

YLE kuvasi materiaalia Lounais-Suomen uutisiin

Vasemmalla Hanna Hannukainen ja oikealla Talo Haltiattaren tuleva emäntä

Olin niin innoissani mediapäivän aikana, että unohdin itse ottaa kuvia 😅. Mutta onneksi sisustussuunnittelijamme Paula Hellberg pelasti meidät, myös tässäkin asiassa ( ei pelkästään sisustustuksessa ). Paikalla oli myös Hanna Hannukainen SAMK:sta, hän toimii kohteemme aistiesteettömän sisustuksen koordinaattorina. Kiitos siis Paulalle ja Hannalle tuesta ja ajastanne 💖!!

Kuvamateriaalia, jota YLE kuvasi kohteessamme, on esitetty 4.10.17 Lounais-Suomen uutisissa.

Päivän aikana ilmoitettiin myös asuntomessujen aikaistuvan Porissa ensi kesänä. Uusi ajankohta on 6.7. - 5.8. 2018!!


Mainosta nousi jo edellisenä päivänä messualueelle.

Samana päivänä on ilmestynyt myös uusi kohdetietoluettelo, josta pääsee näkemään kaikki rakentuvat kohteet. Kannattaa käydä lukemassa 😁 niin on hienoja taloja rakentumassa 👌 lisäksi päiväkoti ja palvelutalo. Kaiken kukkuraksi messuilla tulee olemaan korjausrakentamisen kohde 👏 Siitä tulee todella hieno!!

Etusivulla komeilee korjausrakentamisen kohde Bunkkeri

33 mahtavaa kohdetta + oheiskohde odottaa ensi kesän kävijöitä

Meidän tuleva koti on kohdenumero 26.